Taidejournalistia kiinnostaa lähinnä se kenestä tulee seuraava kulttuuriministeri.
Vanhoja kulttuuriministereitä sen paremmin hyviä kuin huonoja en ala täällä muistelemaan.
Ehdokasasettelun alkuvaiheessa näytti siltä, ettei ketään voisi kulttuuri kiinnostaa vähempää. Omassa vaalipiirissäni Varsinais-Suomessa ehdokkaista kulttuurin mainitsi omalla sivullaan Saara-Sofia Sirén. Kun hän osallistui oman puolueensa edustajana Kulttuuripaneeliin, oli hän kuitenkin ainoa, joka sanoi että leikkaukset kohdistuvat myös kulttuuriin muiden ehdokkaiden luvatessa kulttuuribudjetin nostoa yhteen prosenttiin (nykyinen n. 0,8%).
Riikka Purran käytettyä vaalikeskustelussa sanaa luksus kulttuuripalveluista kuumeni kulttuurin puolustaminen, toisaalta parjaaminen monilla foorumeilla. Lopulta saatiin aikaan juuri sitä kulttuurikeskustelua mitä tapahtuma-alalla oli koronakurimuksen jäljiltä toivottu.
Kulttuuri sisältää paljon asioita, kuten luova talous. Taiteesta puhuminen vaalien yhteydessä olisi epäilemättä luksusta.
Vihreissä aktiivisesti toimivan ystävän kanssa päädyimme väittelemään siitä kumpi meistä on vasemmistolaisempi. Hän piti itseään, minä taas itseäni määritellen vasemmistolaisuutta sen kannalta mistä asioista yhteiskunnan tulisi kantaa huolta. Minä haluausin että taidetta yhteiskunnan tulisi tukea mutta huumeista olimme molemmat valmiita tekemään laillista joskin tarkasti säädeltyä kauppatavaraa siksi että ne pysyisivät paremmin pois lasten ulottuvilta.