Hesari siteerasi 7.4. pääkirjoituksessa Taiken (Taiteen edistämiskeskuksen) ja Cuporen (Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksen) taiteen ja kulttuurin barometria ja päätti kirjoituksen pohtimalla että taideammatit voivat joskus olla talouden kannalta hyvinkin tuottavia. Esimerkkinä kirjoitus mainitsi Tove Janssonin mielikuvitusleikkien kyvyn generoida maailmaan lisäarvoa.
Aloin pohtia voisiko taidejournalismi olla taiteen kaupallistamisen puolella, useinhan se toimii sitä vastaan, tai on ollut ainakin ankarampi kaupallisesti menestyneitä artisteja kohtaan? Kriitikko voi osoittaa syyttävän sormen kun taiteilija toistaa itseään, tekee töitä vain samalla menestysreseptillä eikä kehity.
Hesarin kirjoitukseen viitaten voisi miettiä että taiteilijoiden tulisi ymmärtää paremmin kaupallisuuden logiikkaa eli ansaintamalleja, sekä ottaa opiksi Toven luomasta muumiuniversumista. Eräässä somekeskustelussa todettiin, että ”tarvitsisi kehittää niitä mahdollisuuksia, joilla mielikuvituksen tuotokset pystytään saattamaan teoksiksi asti”.
Tove Janssonin sanotaan kaivanneen arvostusta taidemaalarina. Se johtui ehkä siitä ettei lastenkirjakuvituksia arvostettu juuri minään sarjakuvasta nyt puhumattakaan. Jälkikäteen hänen koko tuotantoaan arvioiden juuri muumit, koko niihin hahmoihin liittyvä maailmankuva ja filosofia, on hänen suurin taiteensa, sen originellein osa. Tove-elokuvassa tämän toteaminen on laitettu Vivica Bandlerin suuhun.
Tove oli saanut monipuolisen koulutuksen. Hän opiskeli Ruotsissa teknistä piirtämistä ja koristetaidetta ennen kuin pääsi Suomessa silloiseen Ateneumin taidekouluun. Piirtämisen ohella Konstfackissa opiskelu tähtäsi sovellettuihin taiteeseen eli taideteollisuuteen. Suomessa Tove joutui kilpailemaan sekä isänsä että taiteilijakollegoidensa kanssa, jotka olivat parempia abstraktin ilmaisun kehittäjinä. Tovelle tarinallisuus oli vähintään yhtä tärkeää, hänen taiteilijalaatuaan voidaan miettiä hyvin myös kirjallisten ansioiden pohjalta. Kirjallinen ilmaisu kiinnosti myös hänen molempia veljiään.
Tove maalasi parhaat maalauksensa koloristina. Värien käytön suvereeni hallinta näkyy hänen Helsinki-kuvissaan, samoin lukuisat omakuvat ja kukka-asetelmat loistavat kauniissa sinisessä, oranssissa ja okrassa, mutta maalauksina ne eivät ole kovinkaan originelleja vaan toisintoja sen ajan taiteilijoiden töistä. Näytin syksyllä 2022 Turun taideakatemian opiskelijoille ruotsalaisen Greta Knutsonin töitä ja väitin että voisin hyvin sanoa että nämä ovat Tove Janssonin tekemiä ja he uskoisivat.
Greta Knutson jäi puolusonsa Tristan Tzaran varjon, tämähän perusti dadaistisen taidesuuntauksen. Sekä dadaismi että surrealismi, jolle Tove oli Ruotsissa asuessaan altistunut, rantautuivat Suomeen vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Siinä välissä Tovea oli pyydetty kehittämään sarjakuvaa, ensin suomenruotsalaisen Ny tid -lehteen ja sen jälkeen Evening News -lehteen, joka oli silloin maailman levinnein sanomalehti. Lontoossa hänet laitettiin opiskelemaan sarjakuvan tekemistä. Hän oppi muotoilemaan, täyttämään ja sijoittamaan puhekuplia oikein. Se että hän täytti sarjakuvien väliviivat aiheisiin sopivilla kuvallisilla elementeillä, teki hänestä merkittävän sarjakuvataiteen kehittäjän. Jos hänen silloisia tienestejään vertaisi kehenkään nykyiseen suomalaiseen sarjakuvataiteilijaan, häntä voisi pitää hyvätuloisena ellei peräti äveriäänä naisena, joka saattoi hankkia omistukseensa siihen asti vuokralla olleen Ullanlinnankadun ateljeen.
Uskollisten eri puolilla maailmaa asuvien fanien ansiosta sarjakuvasta alettiin valmistaa värillisiä uusintapainoksia Montrealin Mile Endissä eli yhdessä kanadalaisen kaupungin englanninkielisistä kaupunginosista. Kustantamo Drawn & Quarterlyn pienen putiikin seinät ovat eräänlaisia muumimuseoita, kunnianosoituksia sen parhaiten myyvälle artistille. Kauppaan tullaan usein Yhdysvaltojen puolelta vain ostaakseen muumialbumeita, muumipostikortteja tai julisteita, jotka ovat reproduktioita alkuperäisten englanninkielisten muumikirjojen kansista.
Kaupallinen menestys muumeista on tullut kolmessa syklissä: ensimmäinen kaupallistumisen vaihe alkoi Svenska Teaternin näytelmän aikoihin. Sen ohjasi Vivica ja Tove itse puolestaan suunnitteli Stockmannille muumiosaston sekä erilaisia siellä myytäviä tuotteita. Myös sarjakuva synnytti jonkunlaisen muumibuumin mutta todellinen vyöry lisensointimarkkinoilla tapahtui vasta vuonna 1990-1991 Japanissa valmistetun animaatiosarjan myötä. Sen tuottaja Dennis Livson perusti Naantaliin Muumimaailman, jonka toiminnasta vastaa nykyisin Livsonin jälkikasvu.
Japanissa Muumista oli tullut yksi suosituimmista hahmoista jo pari vuosikymmentä aiemmin ensimmäisten japanilaisten animaatioiden myötä. Tuona aikana Japanissakin oli vain kaksi televisiokanavaa, joista toisessa katsottiin Astroboytä ja toisessa muumeja. Astroboyn fanit olivat poikia, muumien tyttöjä, joista on tullut sittemmin äitejä ja isoäitejä, jotka ovat siten esitelleet muumit jo usealle sukupolvelle japanilaisia lapsia. Japanissa muumituotteistukset ovat hieman erilaisia kuin meille tutuissa kupeissa tai lakanoissa. Kun japanilainen keräilijä tulee Suomeen, hän ostaa kuulemma mieluiten eri kielisiä versioita muumikirjoista – niistä originaaleista.