Elina Merenmiehen taidetta olen seurannut siitä lähtien, kun hän valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1999. En tiennyt tuolloin, että meillä on yhteisiä sukujuuria. Kun sukututkimus sen paljasti, menin katsomaan tarkentuneella katseella tuohon aikaan vaalean siniharmaisiin maalauksiin sekä taidokkaisiin piirustuksiin piiloutuvia yksityiskohtia.
Etenkin mustavalkoisista mustetöistä hahmottaa helposti mystisiä henkiolentoja sekä slaavilaisuutta, joka on 1960-luvun jälkipuolella syntyneelle sukupolvelle syvään vastavirtaan liikkumista, kääntymystä keveydestä, kirkkaudesta ja selkeistä vastauksista tuonpuoleiseen ja jopa pahuuden sohimista haravalla. Eihän se mihinkään liiku, vieras mystinen voima pysyy piilossaan.
Turun Taidemuseon retrospektiivisesti kootusta, eri aikakausien maalauksia rinnastavasta kokonaisuudesta ei nouse roihua saati raivoa vaan pikemminkin hiljainen myötäeläminen. Hengenmiesten sijaan kuvat kumartavat vanhenevien naisten puoleen ja nostavat näkymättömyydestä maan hiljaisia. Näiden naisten käsissä on hoivata puutarhan puita ja kukkia, kuin myös kimalaisia tai käärmeitä kuin läheisiään.
Merenmies on ollut ortodoksi vuodesta 2002. Hengellisyys, suorat viitteet kirkkotaiteeseen ei ole Merenmiehen kohdalla estänyt menestystä. Ars Fennicaa ei tullut, sen vei vuonna 2007 kuvanveistäjä Markus Kåhre, ja jätti palkitsematta myös valokuvaaja Elina Brotheruksen sekä Anna Tuorin. Kovia nimiä kaikki.
Olen yrittänyt valita Turun näyttelystä yhtä suosikkia, mutta se on vaikeaa. Eri päivinä, eri mielentiloissa, jopa erilaisella säällä teoksista löytyy uusia ulottuvuksia ja yksityiskohtia sekä vaikka yllä oleva Tanssi rakkaani kanssa.
Kysyessäni ystäviltäni Facebookissa omaa suosikkiaan, eniten tykkäyksiä sai Minun täytyy nähdä sinut (2023) mustepiirustus. Sen graafisessa selkeydessä on klassista ja vuoden aikaan sopivaa kauneutta. Oksistojen pyörteisessä kerroksellisuudessa voi tuntea kohtaamisen välttämättömyyttä ja jopa perheyhteyttä. Sukupuuna näen tarinassa kuinka isäpuu kurkottaa korkealle, miten äitipuu levittäytyy lehvistöinen laajalle ja avaa syliinsä. Niin kumartuvat toisiaan kohti nämä kaksi, jotta lapsipuut saavat varttua turvassa.
Puut ovat ihmisen ystäviä, ilman niitä voimme huonosti. Ilman metsää kaikki näkyy. Näyttelyn nimenä on Kaikki näkyy, millä taiteilija viittaa kaiken paljastumiseen ja näkyvillä olemiseen. Siihen että eläviä kuolleita voi olla keskuudessamme, jos vain osaamme katsoa. Siihen että emme lopulta tiedä keitä nämä esiin nousevat hahmot ovat.
Näyttely on esillä Turun taidemuseossa 12.1.2025 asti. Taiteilija vetää kierroksen näyttelyssä 13. marraskuuta.