Osana Kulttuurin kärkihanketta ja kulttuurilupausta Turun kaupunki julisti keväällä haettavaksi sille tarpeettomaksi jääneitä tiloja kuten vanhan ratikkamaalaamon Linnanfältin alueelta. Kaupungille tuli 49 hakemusta, ja 11 toimijaa sai hakemansa tilan käyttöönsä. Yksi heistä oli Katri Oksanen, jonka Life in Port Arthur -teoksen vanhat valokuvat ovat levittäytyneet ympäri Portsaa jo pari kesää. Kuraattorina hän on valikoinut lokakuun ajaksi Maalaamoon neljän, neljällä eri vuosikymmenellä syntyneen taiteilijan värikkäitä teoksia. Vaikka COLORICONS -näyttely on hurmaavan runsas ja leikkisä kokonaistaideteos, töiden runsas määrä ja villi ripustustapa tekevät siitä myös haasteellisen.
Taiteilijoista nuorin eli Toni Hautamäki (s. 1977) kuuluu Turun melko tuorehkon Taiteen Talon vuokralaisiin, jonka teoksia oli esillä äskettäin myös Talon Yllin kyllin II -yhteisnäyttelyssä. Maalaamossa selkeät muodot ja väripinnat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Työt sopivat rouheaan tilaan, johon aikanaan harjoitettu ruiskumaalaus on jättänyt omat haamukuvansa.
Saija Hairon (s. 1963) akryylimaalauksissa mielikuvituksellinen kukkaloisto räiskähtelee väriraketteja pinkkiin, violettiin sekä vihreän ja sinisen sävyihin sellaisella volyymillä, että kolmentoista työn kokonaisuudesta maalauksia on vaikea nähdä yksittäisinä. Se ei ehkä ollut paras rstkaisu, kun kyseessä oli myyntinäyttely. Hautamäen kanssa Hairo sai kuitenkin edustaa näyttelyssä sen hillitympää ns. establishment-puolta.
Rohkea iloittelu jatkuu Tukholmassa asuvan, Suomessa syntyneen Nanni Pilhjärtan (s.1959) kollaaseissa. Pitsien ja kimalteiden välistä kurkistaa toistakymmentä Fridaa, prinsessoja ja kuningatarhahmoja, ikonisia naisia näyttelyn teeman mukaisesti mutta vallitsevan, korrektimman taidekäsityksen kannalta harhautuen. Tätä vahvistaa Heli Virtasen (s. 1949) hurja vyörytys. Virtanen on niinikään kollaasitaitelija, jolla riittää tarinoita ja houreita. Vähempikin riittäisi mutta karsiminen ei sovi ITE-henkiselle taiteilijalle.
Kysymys siitä onko näyttelyn toinen puoli taidetta, postikorttien askartelua vai raivoterapiaa on oikeastaan saavutus, jolle voi nostaa pitsipäällystettyä pillerirasiaansa mikäli sellaisen on 1980-luvulta asti säästänyt. 2020-luvulla tekoälyn tuottamien kiiltokuvien virrassa kitschiä on tarjolla enemmän kuin aikoihin. Mihin suuntaan ne muovaavat minimalistista taideihannetta tai mielikuvitustamme jää nähtäväksi. Kuraattori Oksasen innoituksen kohteita ovat ITE-taiteen ohella maksimalismi, minkä tietäen pirttipöydän penkit tai koristeellinen vitriini löytävät paikkansa näillä raiteilla.
Englanninkielisen käsitteen Outsider-taide ongelmallisuuden huomasi Kansallismuseossa 24. syyskuuta päättyneessä Kesytön taide -näyttelyssä. Eihän enää ole kyse taideinstituution kannalta ulkopuolisten töistä, kun työt ovat valikoituneet museonäyttelyyn ja peräisin taidekokoelmasta, tai kun kuraattoreina ovat vuosikymmeniä taidemaailman vaikuttajina toimineet voimanaiset. Taideinstituution laveille laidoille mahtuvat paitsi teollisuushalleja somistavat kesänäyttelyt myös purkutaide. Maalaamoa ei tiettävästi olla purkamassa mutta mitä sen käyttötarkoitukseksi kehitetään sesongin päätteeksi ei vielä tiedetä. Ehdotuksia saa kuulemma esittää. Ainakin näyttelytilana samoin kuin konserttisalina Maalaamo on oivallinen mikäli taiteen sisältö tarjoaa sen rosoille riittävän kontrastin.
Liisa Vähäkylä