Museoita avautuu näinä päivinä kuin sieniä sateella. Hieman ehkä liioiteltu ilmaus, sillä uuden museon perustaminen on jättiurakka. Arkkitehtejä se kiinnostaa, kaavoittajaa ja kuntapoliitikkoa se kauhistuttaa.
Kun museokortti löytyy lähes jokaisen sivistyneen ihmisen (paitsi taidejournalistin) lompakosta, aiemmin kankeana ja vanhoillisena pidetty ala on herännyt henkiin. Amos Rex on osoittanut että museoiden ovilla jonotetaan pysyvästi, Lahden Malva virkistänyt tuhnuisen business-cityn imagoa, mutta kesän 2023 voittaja on Tammisaari.
On melkein ihme, ettei Tammisaaressa ole ollut aiemmin merkittäviä gallerioita ja taidemuseoita. Yksityisen omistajan lahjoitus on nykyisen Raaseporin kaupungin ollut helppo ottaa vastaan. Ja millainen museo!
Chappe-museo on avara ja valoisa, mikä on melkoinen ihme sokkeloisen puutalokaupungin keskellä. Nerokkaasti kuin lasten palikkaleikin yhtenä haastavana muotona se sujahtaa kaupunkikaavassa omaan koloonsa. Jotain tällaista haluaisin nähdä myös Portsassa.
Sen ajan, kun olen asunut Turun Port Arthurissa, olen entistä vakuuttuneempi, että elävä kaupunki tarvitsee kerrostumia. Olen seurannut Facebookin Turku kuvina ennen ja nyt sekä Postikorttien Turku -ryhmissä miten monotoninen kaupunki oli 1900-luvun alussa. Sellaiseen ei ole palaamista. Uudisrakentamisen uhka on siinä, että uusi rakentaminen on kamalan huonoa. Tämä koskee mm. Österbladetia; sen tilalle ajateltavissa oleva talo näyttää jo nyt kammottavalta, saati 20 vuoden kuluttua.
Chappe on ulkoa noen musta mutta se ei näytä yhtään kuolleelta. Chappessa luodaan uusi tila jollekin täyttyä jollakin. Samaa koin Amos Rexin avajaisissa syksyllä 2018. Kun Kai Kartio oli pitänyt avauspuheensa Bio Rexissä, juoksin ensimmäisten joukossa portaat alas ja hämmästys oli melkoinen. Ei pelkästään tila sinänsä vaan sen sijainti aivan ydinkeskustassa ja sisällöt tuntuivat tarjoavan väylän uuteen, Amos Rexin tapauksessa maanalaiseen maailmaan.
Tammisaari on Hyvinkään ohella ominut Helene Schjerfbeckin. Tammisaaren museossa onkin pysyvä näyttely Schjerfbeckin töistä, joiden äärelle voi kulkea Chappesta portaita. Chappen puolelta löytyy vanhaa taidetta ja nykytaidetta rinnakkain. Ne tuodaan yhteen ilmastoteeman avulla, joka on ollut lahjoittajan toive.
Ahvenanmaalla yhdessä meribiologien kanssa työskentelevä Katja Syrjä valmistaa paperia rakkohaurusta, meriajokkaasta, kalvas- ja tähkä-ärviästä ja näkinpartaisista. Hän on löytänyt luonnosta väripigmenttejä, jotka ovat laskeutuneet merenpohjan sedimentteihin vuosikymmenien aikana innoituksenaan naispuoliset tutkimusretkeilijät. Mia Mäkelä on tutkinut korvaamattomien hunajamehiläisten kohtaloa ja ryhtyi sitä varten mehiläishoitajaksi. Muita Ilmastotaide – Vaihtoehtoisia näkökulmia -näyttelyn taiteilijoita ovat Saara Alhopuro, Tanja Marjaana Heikkilä, N55 / ion Sørvin & Will Wolfer , Erik Sjödin , Studio Hendrikx (Bob Hendrikx ), Superflex, The Sustainable Darkroom (Hannah Fletcher, Noora Sandgren & Alice Cazenave ), Jyrki Tsutsunen & Tatu Rönkkö.
Chappe on luvannut esitellä myös aina jonkin kokoelmiin kuuluvan maalauksen rinnakkain nykytaiteilijoiden näkemysten kanssa. Tällaiseksi valikoitui ensimmäisenä Hjalmar Munsterhjelmin Ilta Barösundissa, mikä on upea öljyvärimaalaus 1870-luvulta. Sitä ovat omissa töissään tulkinneet Katarina Reuter, Panu Ruotsalo ja Ahmed Alalousi.
Jälkimmäinen metodi missä vanha taide reflektoi uuden kanssa on mielestäni kiinnostavampi. Taiteella on itsearvonsa, sen ymmärtäminen hyödyn tai hyväksyttävyyden kautta kaventaa luovia mahdollisuuksia, joiden arvon voi usein ymmärtää vasta vuosien päästä.
Uuden museon perustaminen on eittämättä onnenpotku tammisaarelaisille yrittäjille. Kustaa Vaasan kadun varressa on muutamia sisustusliikkeitä ja kahvilatkin ovat virkistyneet. Olen varma että poikkean useamminkin kuten Lahteen, jonka Malva on huippuhieno kaupunkimuistomerkki.
Malva eli Visuaalisten taiteiden museo on saanut nimensä Mallasjuomasta, jonka vanhassa tehdasrakennuksessa se sijaitsee. Kerroksesta toiseen löytyvät aiemmat erikoismuseot: radio- ja tv-museo, urheilumuseo, huonekalumuseo ja julistemuseo mutta Lahteen en olisi matkustanut niiden takia vaan siksi että siellä oli samanaikaisesti Nanna Suden ja Marjatta Tapiolan maalauksia sekä Klaus Haapaniemen tilateos Vaeltajat.
Lopetettuaan taidekoulutuksen ja näivetettyään muotoilukoulutuksen ei Lahtea ole pidetty kulttuurikaupunkina. Toisin voi sanoa Turusta, johon suunniteltua Historian ja tulevaisuuden museota saa odottaa suurella mielenkiinnolla sekä sijainnin että sijoituksen perusteella. Projektipäällikkönä työskennellyt Joanna Kurth, opiskeluaikaisia tuttuja, ilmoitti muuttavansa Kokkolaan eli olisikohan heillä työtä tarjolla. Tuskinpa. Tein aikanaan yliopistossa valinnan lukea journalistiikkaa museologian sijaan sellaisena sivuaineena, joka tarjoaisi töitä loppuelämäksi. Vaan kuinkas sitten kävikään.
Jos haluat tukea tätä julkaisua, voit tehdä sen mobilepayllä 0400997266 tai vuokraamalla portsalaista asuntoani silloin kun olen matkoilla.