Veriviisut on lopetettava

En katso Euroviisuja enää koskaan. Tämä on lupaus. Vaalivalvojaisia aion edelleen katsoa, vaikka viisuilla ja vaaleilla on yksi yhteinen tekijä: niihin pettyy aina.

Tämän vuoden Euroviisuja pedattiin ennenkuulumattomalla menestyksellä. Siksi pettymys oli erityisen voimakas. Olin kutsunut mukavia ihmisiä kylään, saunoimme kuten Bara bada bastun henkeen kuului, napostelimme pieniä herkkuja kuten saunan jälkeen on tapana, ja asetuimme jännittämään finaalia suurin odotuksin.

Jo semifinaaleja seuratessa totesin että esitysten taso on korkealla. Eihän Ruotsi-Suomen kaksoisvoitto voi olla niin varma, aloin ajatella. Itävalta nousi ylitse muiden. Kappaleen klassisen musiikin elementit ja upea laulu osoittavat että kilpailussa on sittenkin kyse myös musiikista, ei vain esitystekniikasta, valoista, taustavideoiden grafiikoista, tanssikoreografioista, muotisuunnittelijoiden luomuksista tai hiuksista.

Yksi asia on tullut viisujen jälkeen selväksi: kisojen suurin sponsori oli israelilainen, ei amerikkalainen eikä marokkolainen kosmetiikkayritys. Kisoihin sotkeutuu paitsi politiikka myös raha. Israelin äänet tulivat eri puolilta maailmaa. Tämä nostatti myös antisemitismin vastustajat ääneen. Se mitä valtio Israel tekee Gazassa on kammottavinta ikinä. En usko että kukaan hyväksyy sitä siitä huolimatta halusiko yhtenä lauantai-iltana katsoa suoraa viisulähetystä vai tehdä jotakin muuta huumassa hymistelyn sijaan.

Israelin kappale oli kaupallisesti laskelmoitu ja niin oli Erikankin kappale, jonka Chisu eli Christel Roosberg on tehnyt miehensä Jorin kanssa. Yksi viisujen suurista pettymyksistä oli se, ettei Erika saanut yleisöääniä Saksasta. Sinnehän artistin markkinointikampanja oli suunnattu. Ehkä liiankin paljastavasti, voisi sanoa. Erika kommentoi Suomeen palatessaan, että kokemus viisuviikosta oli sen verran rankka kokonaisuudessaan ettei osallistuminen uudestaan kiinnosta häntä. Fiksu likka, voisin sanoa.

Kaj-yhtyeen kappale oli soinut omassa feedissäni niin paljon erilaisina versiona, etten jaksanut viisuiltana olla siitä enää yhtä innostunut. Positiivinen ilmiö ja rohkea veto Ruotsilta. Meidät tunnustettiin ja nyt meidän kaikkien on aika tunnustaa Palestiina.

Moni ystäväni on boikotoinut Israelia kaikin tavoin jo vuosikymmeniä. Matkusin Israeliin vuonna 2015, ja minusta oli kiinnostavaa käydä Tel Avivin taidemuseoissa, historiallisessa Jaffan kaupungissa, jonka viemärit ranskalaiset Napoleonin joukot aikoinaan täyttivät verta lainehtivaksi, sekä erityisesti Jerusalemissa, joka on helmi vaikka jaettu toisistaan kovasti poikkeaviin ja vihamielisiin sektoreihin. Arabien Jerusalem on elävä kaupunginosa, juutalaisten hieman ahdasmielisempi mutta kristittyjen suljettu, vartioitu ja vieras, vaikka päähäni onkin päntätty jo pienenä pyhäkoulun oppeja. Matkustin myös Palestiinan puolelle: Jerikoon ja Betlehemiin.

Pienellä maantieteellisellä alueella on paljon historiaa, joka oli mielestäni tuolloin ja tänäkin päivänä matkan arvoinen. Se avasi silmiä. Sen verran olin huolissani omasta turvallisuudestani, että Jerusalemista paluun jälkeen olin sopinut tapaamisia paikallisten animaatioihmisten kanssa, jotta joku tietäisi odottaa minua. Näiden taiteilijoiden kanssa vietin mukavat viimeiset illat syöden hyvää ruokaa ja antaen vinkkejä siitä miten israelilainen animaatio voisi päästä näkyville. Kun pari vuotta myöhemmin Israelilla oli osasto Annecyssä, joku kertoi että kannustukseni paikalliselle animaatioyhteisölle oli ollut tärkeä. Tein tämän matkan omilla rahoillani ilman että kukaan maksoi minun matkastani.

Palestiinan puolella tutustuin kaivoihin lentokoneessa tapaamani lähetystövirkailijan neuvosta. Hän kertoi miltä matkanjärjestäjältä kannattaa ostaa päiväretkiä Jerusalemista. Itäpuoleisen kuivuuden nähtyäni olen koettanut pitää näppini irti israelilaisista avocadoista. Poliittisista syistä monet kauppaketjut ovat vaihtaneet ne perulaisiin. No sielläkin avocado-viljely uhkaa perinteistä vuoro- ja porrasviljelyä ilmastonmuutoksen ohella. Nämä ovat vaikeita kysymyksiä.

Tein jo vuonna 1986 uudenvuoden lupauksen ja jätin lihan pois ruokavaliosta. Tämä lupaus on pitänyt. Voin myös sanoa kolmekymmentäyhdeksän vuotta myöhemmin täydellä varmuudella, että en olisi näin terve ja elinvoimainen ilman sitä lupausta. Make hummus, not war!