Raiskasiko Marlon Brando nuoren vastanäyttelijänsä elokuvan Viimeinen tango Pariisissa kuvauksissa? Eikä pelkästään hän? Brando ja Bertolucci raiskasivat 19-vuotiaan näyttelijättären yhdessä.
Maria Schneider on sanonut vuonna 2007 antamassaan haastattelussa ettei hän näytellyt, että hänen kyyneleensä olivat aitoja. Tämä on myös Jessica Paludin kertoma totuus, totuus jonka 43-vuotias ranskalaisohjaaja haluaa meidän muistavan.
Raiskauksen määritelmä on tiukentunut 1970-luvusta. Raiskaus ei edellytä penetraatiota eikä näkyviä väkivallan jälkiä. Olosuhteet kuten henkilön ymmärtämättömyys eivät anna lupaa väkivallan tekoihin, suostumuksen on oltava selkeä: Haluan että minulle tehdään se, haluan olla siinä mukana – suostumuksellisesti.
Elokuvaraiskaus on oma tapauksensa, johon erityisesti lokakuussa 2017 Hollywoodista ympäri maailmaa levinnyt Metoo-liike kiinnitti huomionsa. Liikkeen vaikutuksesta useita elokuvan mestariteoksia on pitänyt arvioida uudelleen. Se koskee myös eurooppalaista elokuvaa, jossa auteur-ohjaajat ovat saaneet leikkiä jumalaa.
Moni kieltäytyy katsomasta elokuvaa, jossa raiskataan ja rääkätään, yleensä naista mutta myös miehet miehiä. Nykyään elokuvantekijöille tähdennetään että raiskauskohtauksilla ei pidä mässäillä, eikä seksiä tai alastomuuttakaan saa olla mukana perusteettomasti. Niiden on tuettava tarinaa tai henkilön kehittymistä. Näyttelijän ei tarvitse antaa elokuvalle kaikkea, ei aloittelevan sen paremmin kuin kokeneemmankaan. Näyttelijän ammatti on näytellä, ei altistua väkivallalle, kiusaamiselle tai pakottamiselle sen enempää kuin muissa ammatillisissa tehtävissä.
Marian totuus -elokuvaa on vaikea katsoa. Ei pelkästään siksi että se toistaa Viimeinen tango Pariisissa -elokuvan kuuluisimman ja rivoimman kohtauksen vaan myös koska se pakottaa katsomaan sen seurauksia. Nuorta naista joka ahdistuu, tulee häväistyksi ja häpäisee myös itsensä, piikittää suoneen ja ajautuu huumeriippuvaiseksi.
Kuuluisa voikohtaus tehtiin ilman että nuorta naisnäyttelijää varoitettiin siitä. Brando kääntää naisen vatsalleen, nappaa käteensä voita ja tunkeutuu hänen sisäänsä. Raiskaus on simuloitu, sitä ei oikeasti tapahdu, mutta tunteet ovat oikeat. Ne ohjaaja halusi tallentaa. Siksi raiskaus tapahtui. Ohjaaja ei ottanut vastuuta häpäisystä, hän ei pyytänyt anteeksi.
Bertolucci kertoo tällä videolla olevansa syyllinen mutta ei katuvansa sitä mistä he sopivat Brandon kanssa mutta jättivät kertomatta Marialle. ”Elokuvaa tehdessä haluat saavuttaa jotain, halusin hänen tuntevan enkä näyttelevän nöyryytystä. Hän vihasi minua elämänsä loppuun asti”.
Bertolucci nousi elokuvan ansiosta kansainväliseksi tähdeksi. Italialainen aloitti Pier Paolo Pasolinin apulaisohjaajana, ja ohjasi esikoisensa vuonna 1962.
Alkuun leskimiehen rooliin ajateltiin ranskalaista Jean-Louis Trintignantia, joka oli Brigitte Bardot’n vastanäyttelijä elokuvassa …ja Jumala loi naisen. Brando houkuteltiin mukaan rahalla; hänelle luvattiin elokuvasta provisio, kun taas Schneider sai kertakorvauksena 4000 dollaria, joka nykyrahassa tarkoittaisi 23 000 dollaria.
Edullisen valmistusbudjetin, noin miljoona dollaria, sekä kohun vuoksi elokuvan tuotot olivat poikkeuksellisen suuret, ne ylsivät joidenkin arvioiden mukaan ainakin 36 miljoonaan dollariin. Brandon siis arvellaan ansainneen kolme miljoonaa dollaria suorituksestaan.
Elokuvan Yhdysvaltojen ensi-ilta osui pornon kulta-aikaan. Deep Throat oli pyörinyt Amerikan elokuvateattereissa kahdeksan viikkoa, ja uudelle sensaatiolle oli tilaa. Muutoinkin 1970-luvun alkupuoli oli vapaamielisempi kuin konservatiivinen 1980-luku, laman kolhima 1990-luku tai 2000-luku internetin luomine ongelmineen. Intiimikoreografien, jotka ovat löytäneet paikkansa vuodesta 2013 lähtien suomalaisiinkin tuotantoihin, tehtävänä on koettaa torjua myös sitä ettei pornosivuille päätyisi minkäänlaista elokuvaan päätymätöntä tai siinä olevaakaan kuvausmateriaalia. Tämän ongelman vuoksi moni näyttelijä on toisaalta alkanut katua tai tullut kielteisemmäksi kaiken näyttämistä kohtaan.