Olen paitsi äänestänyt myös katsonut läpi kaikki vuoden 2025 Jussi-ehdokkuuksille nostetut elokuvat, jotkut jopa useampaan kertaan. Kukaan ei maksa minulle siitä. Päinvastoin, maksan 40 euron jäsenmaksua Filmiauralle, jotta saan äänestää ja katsoa leffoja omalla seinälleni heijastettuna.
Kun kollegat äänestävät, kyse on kunnioituksesta alan tekijöille. Jussi-gaalassa taasen on kyse kotimaisen elokuvan tärkeimmästä juhlasta. Gaalassa joitakin kertoja paikalla olleena olen tunnistanut sen hengen millä eri vuosina tietty lajityyppi, tietyn kohderyhmän elokuva, uusi tuotantoyhtiö tai uusi tekijä halutaan nostaa jalustalle. Päätös ei ole kollektiivinen mutta gaalassa voi syntyä hurmos siitä kuinka valinta todellakin osui oikeaan.
Oscareita elokuva-asiantuntijat arvottavat etukäteen tyyliin ’should win’ tai ’will win’. Näissä ’should win’ ei ole välttämättä henkilökohtainen suosikki vaan elokuva, joka on tuonut uutta elokuvaan eli kehittänyt jotakin elokuvailmaisun osa-alueista. Tällä perusteella valitsin omat suosikkini Vuoden elokuvan, Vuoden ohjaajan ja Vuoden käsikirjoittajan -sarjoissa.
Vuoden visuaaliset efektit ja Vuoden lyhytelokuva taas perustuvat enemmän taustaani ja vikaan meni. Loppujen suhteen olisin voinut äänestää kaikkia. Alussa lihavoituna ne joita äänestin. Kursivoituna kommenttini voittajasta.
VUODEN ELOKUVA
Jossain on valo joka ei sammu – tuottaja Ilona Tolmunen / Elokuvatuotantoyhtiö Made. Saattaa voittaa, koska ehdokkuuksien määrällä raikas leffa on jo sellaiseksi valittu. Myös rehti junttilehva 100 litraa sahtia tai mäenkielinen Valitut ovat vahvoilla. Orendan pateettisuus alkoi sattua toisella katsomiskerralla, vaikka kollega Kari Yli-Annala sitä Taide-lehdessä ylistääkin. Jatko-osat kuten Sisu 2 harvemmin pärjäävät kriittisten kollegojen äänestyksissä. Parppein leffa voitti odotetusti.
VUODEN OHJAUS
Lauri-Matti Parppei – Jossain on valo joka ei sammu. Esikoisohjaaja saattaa kiilata kokeneiden Teemu Nikin ja erityisesti Jalmari Helanderin ohi. Tosin Nikillä ei ole vielä ohjaus-Jussia eli jää nähtäväksi. Parppei voitti odotetusti.
VUODEN ENSEMBLE
Glenn Close, Emily Matthews – Kesäkirja. Kun kategoria on ensemble halusin äänestää tätä parivaljakkoa eli lahjakasta lapsinäyttelijää sekä suosikkinäyttelijääni, joka esittää kauniisti vanhaa naista. Voiton vievät tässä sarjassa oletettavasti Pirjo Lonka ja Elina Knihtilä ja niin veivät. Olisin voinut antaa ääneni myös Aamu Milonoffille elokuvasta Elämä on juhla. Nauvossa kuvattu kesäelokuva on kuitenkin epätasaisen teennäinen. Lonkalla on siinäkin rooli.
VUODEN PÄÄOSA
Jessica Grabowsky – Valitut. Tätä minun ei tarvinnut pitkään miettiä vaikka Jonna Järnefelt on myös hyvä elokuvassa Huutamisen taito. Parppein elokuvan pääosan esittäjä Samuel Kujala lapsitähti-neroviulistin roolissa jää naisroolien varjoon. Nuorisoelokuvan tuoreuden ansioita on ylipäänsä se että miehet ovat niin sanotusti sivurooleissa paitsi päähenkilön perheessä myös bändikuvioissa. Kujala voitti koska naisehdokkaiden saamat äänet jakautuivat.
VUODEN SIVUOSA
Pirjo Lonka – Teräsleidit – kuin viimeistä päivää. Armosta annettu. En pitänyt elokuvasta Teräsleidit – kuin viimeistä päivää ollenkaan. Siitä oli ehdolle nostettu myös Sanna-Kaisa Palo, vaikka elokuvan loistavinta tyyppiä esittää Seela Sella. Sellalle saattaa olla lähivuosina varattuna Betoni-Jussi siinä missä Ville Tiihonen saattaa viedä pystin ohi naisilta eli niin hienosti sukupuolivapaat edistykselliset näyttelijäkategoriat toteutuvat (tästä kirjoitin kriittisesti Kulttuurivihkoihin pari vuotta sitten). Tiihonen voitti odotetusti.
VUODEN LÄPIMURTOROOLI
Anna Rosaliina Kauno – Jossain on valo joka ei sammu. Yhtä hyvin olisin voinut äänestää Ona Huczkowskia, joka tekee uhmakkaan roolin elokuvassa Uhma, kun taas Bruno Baer ei tehnyt minuun vaikutusta. Uskon Onan voittavan. Itse en kylläkään pitänyt koulukotiin sijoittuvasta elokuvasta, jossa Kati Outinen tekee roolin kammottavana johtajana kun taas Valitut -elokuvassa hän on elementissään vähäpuheisena äitinä. Anna Rosaliina Kaunon voitto oli ehkä suurin yllätys. Uskon että moni muukaan ei pitänyt dokkaritaustaisen Visa Koiso-Kanttilan elokuvasta.
VUODEN KÄSIKIRJOITUS
Lauri-Matti Parppei – Jossain on valo joka ei sammu. Voittajaksi saattaa yltää myös Josefina Rautiainen älykkäästä Huutamisen taito -elokuvasta, joka toisaalta lepää pitkälti psykoterapeutti Anun eli Jonna Järnefeltin harteilla. Elina Knihtilä, joka hurmaa joka solullaan sekä sahtileffassa myös Valituissa, jää kolisemaan Rautiaisen ohjauksen kehnompana luuna. Parppei voitti odotetusti.
VUODEN KUVAUS
Matti Pyykkö – E. Sen verran haastavaa on ollut kuvaaminen Namibian aavikolla, että arvostin Pyykköä tässä kohtaa ohi Max Smedsin. Orendan kuvauspaikat saaristossa ovat kylläkin hienot mutta Pirkko Saision pateettinen hahmo pilaa tämän fiktion Pirjo Honkasalon kaikkinensa upealla uralla (naiset tuskin tästä minulle suuttuvat, enkä tule gaalaan heidän enkä muiden tylytettäväksi). Haasteellisia kuvauspaikkoja on ollut myös kuvaaja Jarkko T. Laineella, joka saatetaan palkita dokumentista Palava maa sikäli että Anna Eriksson ehti suututtaa monen muunkin sukupuoliset ammattilaiskollegat kommenteillaan. Erikssonin puoliso jäi ilman pystiä, ja syynä saattaa olla Erikssonin vahvat kannanotot.
VUODEN MUSIIKKI
Lauri-Matti Parppei – Jossain on valo joka ei sammu. Anteeksi Anna, olet lahjakas muusikko mutta Lauri-Matti Parppein bändin, oikeasti soittaa bändissä Musta valo, kokeilut elokuvassa ovat ihastuttavia. Olisin voinut äänestää myös kolmatta ehdokasta. Ruotsissa asuvan norjalaisen Rebekka Karijordin sävellykset Valitut-elokuvaan edustavat tyylikästä minimalismia, joka säestää hienosti elokuvan komeita maisemia sekä kylämiljöitä. Parppei sai musiikki-Jussin mikä oli pieni yllätys. Erikssonin olisi kannattanut säästää puheenvuoronsa lavalle.
VUODEN ÄÄNISUUNNITTELU
Yngve Leidulv Saetre – The Helsinki Effect. Franck nuoremman dokumenttielokuvan hienous on ääniraidan kekseliäisyydessä missä puhutaan puhelimessa mm. Henry Kissingerin kanssa. Tämä ratkaisu jättää taaksensa sinänsä kyvykkäät Juuso Oksalan + Yngve Leidulv Saetren elokuvassa Jossain on valo joka ei sammu ja Jan Alvermarkin Orendassa. Näistä mikä tahansa oli voinut voittaa, ja hyvin olisin voinut äänestää Helsinki Effectiä myös leikkauksesta.
VUODEN LEIKKAUS
Anna Eriksson – E. Muista ehdolla olleista Markus Leppälän ja Arthur Franckin leikkauksen Helsinki Effectissä olisin voinut valita, vaikka äänisuunnittelu tuntui sille viel oikeammalta. Frida Eggum Michaelsen leikkaustyö elokuvaan Jossain on valo joka ei sammu ei tee samalla tavalla vaikutusta kuin kuvauspaikkavalinnat; toisteinen junaradan ylitys alleviivaa jopa liikaa henkilön itsetuhoisia taipumuksia. The Helsinki Effect vei tämän pystin Anna Erikssonilta.
VUODEN LAVASTUSSUUNNITTELU
Vilja Katramo, Okku Rahikainen – Valitut. 100 litraa sahtia -elokuva on ehdolla ja Maria Hahl olettavasti voittaa sysisysmäläisellä maalaisidyllillään. Myös Nanna Hirvonen elokuvasta Jossain on valo joka ei sammu voi tulla valituksi kategoriassa, josta Orenda on jostain syystä jätetty ulos. Valitut voitti ansaitusti.
VUODEN PUKUSUUNNITTELU
Mimosa Kuusimäki – Jossain on valo joka ei sammu. Tämä oli vaikea valinta, koska raumalaisleffan puvustus on pelkistetyn huomiotaherättämätön. Oletan että Eugen Tamberg vie Härön ja kumppaneiden pöytään ainoan pystin epookista Ei koskaan yksin. Jaanus Vahtraa eli Orendaa mietin pitkään mutta en sittenkään vakuutu täysin; mezzosopraano Alma Pöystin esiintymisasuissa olisi voinut mennä vähän pidemmälle ja siten vahvistaa elokuvan mahtipontisuutta. Virolainen Tamberg voitti, ja onkin vakuuttanut jo aiemmin useilla töillään.
VUODEN MASKEERAUSSUUNNITTELU
Saara Räisänen – Valitut. Palkinto menee historiakuvauksen hiuksille ja kuulaille kasvoille, joihin pohjoinen valo asettuu kauniisti. Aleksanteri Jaakkola ja Ari Savonen vetävät maskeerauksessa yli splätter-elokuvassa Backwood Madness, mikä saattaa voittaa. Salla Yli-Luopa palkiittiin jo edellisen Sisun kohdalla ja sai toistamiseen saman pystin, mitä ei ollut edes noutamassa. Tässä näkyy että Sisulla on omat faninsa, ehkäpä moni ei ole edes jaksanut katsoa mäenkielistä, uskonnollisesta hurmosliikkeesta kertovaa elokuvaa.
VUODEN VISUAALISET TEHOSTEET
Jussi Dittmer – Fleak: Kekseliäs ystäväni. Pitkillä animaatioelokuvilla ei voi olla Suomessa omaa sarjaa kun niitä valmistuu vuodessa yksi jos yhtään. Anima Vitaen uusin olisi voinut olla ehdolla myös käsikirjoituksessa, ohjauksessa tai lavastuksessa. Koska lyhytelokuvissa Veera Lamminpää ja Iiti Yli-harja ovat vieneet äskettäin palkinnot animaatioille, se saattaa pienentää Fleakin mahdollisuuksia palkinnolle. Näin olen Jussi Lehtiniemi saattaa siis napata Sisu 2:lle palkinnon. Huono ei ole myöskään ulkomaiseen levitykseen tehty jouluelokuva Tonttu, josta ehdolla ovat Tony Alamo ja Elena Topouzoglou. Sisu 2 voitti odotetusti, mikä kertoo myös siitä mihin visuaalisia tehosteita enimmäkseen käytetään. Olisi pitänyt toivoa Fleakille ehdokkuutta johonkin toiseen sarjaan; tulisiko sellainen joskus kenties lastenelokuville?
VUODEN DOKUMENTTIELOKUVA
The Helsinki Effect – ohjaaja Arthur Franck, tuottajat Sandra Enkvist, Oskar Forstén, Arthur Franck / Polygraf. Vaikka elokapinasta kertova Kapina elämän puolesta ohjaajana Saku Soukka, tuottajana Oona Saari / Illume Oy kertookin tärkeästä työstä luonnon puolesta. Elokuvaan on jätetty hämmentävä kohtaus Huomenta Suomi -ohjelman kulisseista. Lämpiössä presidentti Stubb paljastaa itsekeskeisyytensä ja sen etteivät luontoaktivistit ansaitse hänen arvonsa huomiota. Kolmas vuoden 2025 dokumenttielokuva Aurinko laskee Lemmenjoella, ohjaaja Juho-Pekka Tanskanen ja tuottaja Isabella Karhu / Danish Bear Productions, ei tehnyt itseeni vaikutusta. Lappiin sijoittuvana elokuvalla lienee omat ystävänsä. The Helsinki Effect voitti odotetusti, ja Stubbikin oli paikalla jakamassa Vuoden parhaan elokuvan palkinnon.
VUODEN LYHYTELOKUVA
Underdog – ohjaaja Marjo Levlin. Mahtava tunnelma omaperäisessä aiheessa. Saattaa olla joillekin liian taiteellinen eli Huoneet, ohjaaja Antti Lempiäinen, kuin myös My Name is Hope, ohjaaja Sherwan Haji, saattavat hyvinkin pärjätä. My Name is Hope voitti odotetusti. Hyvä sekin oli.