Ihania elokuvia ikääntyville


Kun ajat ja niiden mukana media muuttuu, elokuvateatterissa käydään erilaisissa porukoissa. Viime vuosina Turussa olen huomannut kuinka ikääntyvät täyttävät iltapäivänäytöksiä, ja onneksi heille on myös tarjolla ihania elokuvia kuten islantilainen Touch, joka on ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi.

Elokuvassa vanha mies Kristófer lähtee Islannista etsimään nuoruuden rakkauttaan, siroa japanitar Mikoa. Ensin Kristófer matkustaa Lontooseen ja elokuvan loppupuolella aikaa vietetään Japanissa. Molemmissa maissa japanilaisen ruuan valmistus ravintolassa kuin myös sen asettelu pienille lautasille sekä syöminen ovat esteettisiä nautintoja, jotka lämmittävät katsojaa suurkaupunkien kylmien kaupunkimaisemien vastaparina.

Elokuvassa liikutaan kahdessa aikatasossa, joista jälkimmäisessä kevään 2020 koronarajoitukset ovat juuri astumassa voimaan. Tytär houkuttelee isäänsä takaisin kotiin ja portieeri Lontoossa lähtemään hotellista, jonka viimeisenä asiakkaana mies sinnittelee samalla kun vierailee paikoissa, jotka liittyvät nuoruuden rakkauteen.

Varhaisempi aikataso vie vuoteen 1969, mistä kertovat nuorten mietteet suhtautumistaan John Lennonin ja Yoko Onon sänkyperformanssiin viiden tähden hotellissa. Alun ujostelun jälkeen ja etenkin tuon ajan japanilaisia sopivaisuussäännöksiä uhmaten yhteisen vuoteen jakaminen kutsuu myös Kristóferia ja kiihkeästi siihen vastaavaa Mikoa. Hiroshiman tapahtumat 24 vuotta aikaisemmin 1945 liittyvät niinikään traagisesti uutta aikaa odottavien nuorten elämään.

Japani oli pitkään sulkeutunut maa, josta ei ole samalla volyymilla muutettu ulkomaille kuin vaikka Kiinasta. Toki Kiina on paljon suurempi. Sen eri osissa on koettu kovia japanilaismiehityksen tai kotoperäisen kulttuurivallankumouksen vuoksi. Japanilaisia on toki uudella mantereella ja Euroopassa erityisesti suurkaupungeissa, joihin myös japanilainen ruoka on rantautunut paitsi sushin myös tempuroiden ja ramenin muodossa. Termillä sushiraja kuvattiin yhdessä vaiheessa globaalien vaikutusten leviämistä. Vielä vuonna 2016 opetin omia siskojani syömään sushia. Animesukupolvelle kaikki japanilaisen kulttuurin ilmiöt ovat käyneet tutuiksi, mutta heille Baltasar Kormákurin elokuva etenee historiallisine haikuineen aivan liian hitaasti.

Elokuvilla on taipumus herättää matkakuumetta. Lontoon omalaatuisuutta hassuine kulkuvälineineen, pubikulttuureineen tai lähiöineen ei globalisaation yhdenmukaistuminen ole pystynyt tuhoamaan. Vielä enemmän omalaatuisuutta löytyy Japanista. Korona-aikana totesin että jos ilmastokriisi antaisi luvan matkustaa vain yhteen maahan koko loppuelämäni aikana, valitsisin Japanin.

En paljasta Touch-elokuvan juonta. Se pysyy ihanalla tavalla mystisenä loppumetreille asti. Sekin että kaikki asiat eivät sulkeudu on käsikirjoittajien rohkeutta. Elämänkokemusta omaavat voivat todeta, että näin sen piti mennäkin, juuri tässä kohtaa loppuu elokuva ja alkaa elämä. Vaikka Touch on pakahduttavan romanttinen, antaa se toivoa siihen että jos nuoruus tarjoaa jotain hurmaavan ennenkokematonta,  vanhuudessa hurma voi palata paljon täydempänä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *