Kotimaisen pitkään tehdyn animaatioelokuva Fleakin ensi-illassa olivat ilmeet monella mietteliäät mutta myös iloiset. Lopputulokseltaan elokuva on parempi kuin moni kutsuvieras uskalsi odottaa. Edellisen illan uutiset elokuvaan kohdistuvista ”yritystukileikkauksista” vakavoittivat eikä niitä voinut jättää kokonaan mainitsematta avauspuheenvuoroissa.
Kun elokuva on päässyt vauhtiin, myötähäpeän tunnetta ei tarvitse tuntea. Niin herkullista on sekä visuaalinen kerronta että hahmojen temppuhyppely. Jos Anima Vitae eli jo vuodesta 2000 Suomen paras 3D-animaatiostudio osaa hommansa, samoin voi sanoa käsikirjoittajista, joita on kaikkiaan neljä: Antti Haikala ja Teemu Auersalo ovat ns. kantapeikkoja, käsikirjoittamisen ammattilaisia ovat puolestaan Ilja Rautsi, joka kertoo tuoneensa elokuvaan varjomaailmat, sekä Melli Maikkula, joka on puolestaan hionut perhesuhteita. Niitä ei perustetakaan jyrkkien lapsi-aikuinen vasta-asetelmiin mitä usein kuvitellaan draaman tarvitsevan. Yleensä aikuiset tukevat ja toivovat lastensa parasta; se ei välttämättä lastenelokuvissa tai tv-sarjoissa välity.
Fleak – Kekseliäs ystäväni kertoo 11-vuotiaan Tuomaksen traagisen mutta todenmakuisen tarinan. Tultuaan houkutelluksi vaaraalliseen leikkiin liikunnallisesti aktiivinen poika menettää kykynsä kävellä. Elämä pyörätuolissa sulkee pois monesta ilosta. Poika vapautuu vammoistaan toisessa ulottuvuudessa. Sinne hänet houkuttelee pieni ötökkä nimeltään Fleak. Toisesta maailmasta häntä seuraa kuitenkin varjo, jonka kissa nielaisee kasvamalla jättikokoiseksi syömäriksi, joka lähtee tuhoamaan lähiseudun taloja.
Fleakin hahmo on tuottaja Antti Haikalan oma luomus. Hän viihdytti sillä omia poikiaan näiden ollessa lapsia. Ensimmäiset leffaan johtaneet luonnokset syntyivät vuoden 2014 aikoihin ja teaserit pari vuotta myöhemmin. Monilahjakas Haikala on sisäistänyt hahmonsa niin hyvin että ääntelee sen itse kaikkine kieliversioineen.
Hyvillä äänillä ja hauskalla dialogilla voi sarjamuotoisessa animaatiossa korvata yksinkertaista visuaalista tyyliä. Näin ei voisi olla pitkän elokuvan eikä Animan kohdalla. Visuaalisesta ohjauksesta vastaa kokenut, myös Niko-elokuvien kuva- ja hahmomaailmat luonut Mikko Pitkänen. Hän ei halunut tehdä jätti-kissasta liian pelottavaa vaan pitää sen puolittain koomisena. Animaatio-ohjauksesta vastaa Luca Bruno, joka työskenteli pitkään Malesiassa. Oma Aasian studio on auttanut tasaamaan kalliin animaatiotuotannon kulurakenteita ja tuonut siten töitä Suomeen, ei missään vaiheessa vienyt niitä kokonaan sinne.
Elokuvan crediteissä vilahtaa paitsi aasialaisia myös puolalaisia ja ranskalaisia nimiä. Yhteistuottajia ovat Animoon Varsovasta ja Godo Films Lyonista. Ranskassa elokuva sai ensi-iltansa jo 13. elokuuta (linkki ranskalaiseen traileriin). Lisäksi suomalaistuotanto näytettiin Annecyn animaatiofestivaaleilla kesäkuussa. Elokuva nähdään ensi vuonna Yhdysvaltojen valkokankailla, josta uutisoi toukokuussa mm. Variety-lehti.
Fleakin syntyä vauhdittivat Eurimages-palkinto Cartoon Moviessa vuonna 2020 sekä pohjoismaisin voimin järjestetty Cartoon Movien Nordic Spotlight pari vuotta myöhemmin. Rahoitusta pitkälle animaatiolle on aina pakko hakea useista maista mikä ei tarkoita vapautusta tai helpotusta työn määrässä vaan usein vaikeutta sovitella erilaisia työkulttuureita ja -tapoja. Musiikki on ostettu tällä kertaa Puolasta, kun se Nikon tapauksessa oli irlantilaista.
Nikoon vertaaminen on arvattavaa, sanoisin että Fleak on tarkoitettu vähän varttuneemmille lapsille, eikä aikuisen tarvitse tylsistyä leffan parissa. Pikemminkin aikuista ja miksei herkkää lasta saattaa ilahduttaa se että elokuvassa uskalletaan edetä välillä hitaammin. Jatkuva räiskintä ja pimeät kuvat on tapa piilottaa pikselivirheitä. Pohjoismaiden Pixarilla ei ole siihen tarvetta. Fleakin värikkäissä fantasiamaailmassa ei liioin vietetä liikaa aikaa. Fleak itsekin saa kadota pitkäksi aikaa tekemästä mitään kekseliästä.
Kun Animan jengi on tällaisessa vedossa, edellinen Niko tuli elokuvateattereihin alle vasta vuosi sitten, hallituksen leikkaukset kotimaiselle elokuvalle ovat todella huolestuttavia. Jokainen alalla vuosia toiminut tietää, että Elokuvasäätiö, Avek ja Yleisradio jakavat niukkuutta. Vähäisistä resursseista johtuen avustuspäätöksiä joutuu odottelemaan ja hankkeet venyvät. Ehkä väsymisvaiheessa leffalle tulee annettua väärä nimi tai poistettua jonkun henkilöhahmon kehittymisen kannalta olennainen kohtaus. Fleakin teaseria katsoessa leffa vaikutti taidejournalistin silmän liian karkilta; kimalletta tungetaan erityisesti teksteihin vaikka sen vahvuus on ihan muissa asioissa eli autenttisessa tarinassa ja vamman esittämisessä lapsen elämään liittyvänä asiana. Siitä kymmenen pistettä ja viisi tähteä.