-
Epätodellinen eläintarina ansaitsee Oscarinsa, vaikka taiteellisesti se ei sykähdytä
Flow-elokuva voitti vuoden 2025 pitkien animaatioelokuvien Oscar-palkinnon. Se on melkoinen saavutus paitsi eurooppalaiselle erityisesti latvialaiselle animaatiolle. Latviaa pienemmässä Eestissä tehdään erinomaista animaatiota. Vähän suuremmassa Puolassa on sekä kuuluisia animaatiostudioita että maineikkaita tekijöitä. Latvia on toistaiseksi jäänyt sivuun harmaana alueena vaikka animaatioon on sielläkin panostettu. Etelänaapuriinsa Liettuaan verrattuna Latvia ei ole lahjoittanut maailmalle yhtä kiinnostavia taiteilijasuuruuksia…
-
Pamela Andersson tekee herkän roolin ikääntyneenä tanssijana, mutta onko hän tanssija alkuunkaan?
Kun katselen jäätävän sateisena helmikuun päivänä elokuvaa The Last Showgirl, jonka on ohjannut maailman parhaaksikin elokuvaohjaajaksi tituleeratun Francis Ford Coppolan tyttären tytär Gia Coppola, en voi olla ajattelematta toisaalta Paul Verhoevenin The Showgirls elokuvaa vuodelta 1995 enkä myöskään Baywatch-sarjaa, jota Suomessa katseltiin monestakin syystä. Sarjan tähti Pamela Andersson tuotiin Suomeen viettämään Juhannusta suomalaisten sukujuuriensa vuoksi.…
-
Spermageddonin pääosassa ovat siittiöt, joilla on vain yksi ainoa tehtävä
Norjalainen Qvisten animaatiostudio pukkaa tasaiseen tahtiin pitkiä 3D-animaatioelokuvia. Suomalaisen animaatiolobbarinhan pitäisi kadehtia Norjaa näistä aikaansaannoksista. Tosiasiassa nopeasti valmistetetut norjalaisanimaatiot ovat matkustaneet suomalaistuotoksia huonommin, niiden huumori kun ei ole uponnut Tanskaa edempänä. Tätä yritetään oikaista Spermageddonissa, jossa ollaan liikkeellä taatusti kuumalla aiheella. Eikä elokuvassa olekaan puutetta vauhdista eikä vaarallisista tilanteista. Elokuvan ohjaajista animaation puolella kokeneempi puolisko…
-
Taiteen kaupallistamisesta ja Tove Janssonin taiteenlaadusta
Hesari siteerasi 7.4. pääkirjoituksessa Taiken (Taiteen edistämiskeskuksen) ja Cuporen (Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksen) taiteen ja kulttuurin barometria ja päätti kirjoituksen pohtimalla että taideammatit voivat joskus olla talouden kannalta hyvinkin tuottavia. Esimerkkinä kirjoitus mainitsi Tove Janssonin mielikuvitusleikkien kyvyn generoida maailmaan lisäarvoa. Aloin pohtia voisiko taidejournalismi olla taiteen kaupallistamisen puolella, useinhan se toimii sitä vastaan, tai on ollut ainakin ankarampi…
-
Vaalit 2023
Taidejournalistia kiinnostaa lähinnä se kenestä tulee seuraava kulttuuriministeri. Vanhoja kulttuuriministereitä sen paremmin hyviä kuin huonoja en ala täällä muistelemaan. Ehdokasasettelun alkuvaiheessa näytti siltä, ettei ketään voisi kulttuuri kiinnostaa vähempää. Omassa vaalipiirissäni Varsinais-Suomessa ehdokkaista kulttuurin mainitsi omalla sivullaan Saara-Sofia Sirén. Kun hän osallistui oman puolueensa edustajana Kulttuuripaneeliin, oli hän kuitenkin ainoa, joka sanoi että leikkaukset kohdistuvat…