Kategoria: elokuvia

  • Oravassa on yritystä – mutta perinteisestä eläinelokuvasta ei ole kyse

    Orava-elokuvassa on yritystä. Se näkyy jo ensimmäisissä kuvissa, jotka tuovat mieleen Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvan vuodelta 1968. Vuonna 1999 kuollut Kubrick oli mestari, joka ei toistanut elokuvissa itseään vaan valmisti yhden elokuvan kustakin elokuvan klassisesta lajityypistä. Samaan on pystynyt aika harva elokuvantekijä. Siinä missä nykyelokuvassa pitää tapahtua käänne 10-20 minuutin kohdalla, entisaikojen yleisöillä kärsivällisyyttä…

  • Suomi mainittu Putinin suulla – elokuvassa joka kertoo kuinka valta valuu yksiin käsiin ja pidetään siellä

    The Wizard of Kremlin -elokuvan, joka sai ensi-illan Suomessa 13. maaliskuuta, on ohjannut ranskalainen Olivier Assayas. Epäamerikkalaiseksi toimintaelokuvan tekee yritys olla uskollinen Giuliano da Empolin kirjalle, johon siis elokuva perustuu. Kirja on luonnollisesti elokuvaa filosofisempi ja jopa vahvan poliittinen. Empoli johtaa italialaista ajatushautomoa, jonka tehtävä on rakentaa tulevaisuuskuvia. Poliittisesti hän edustaa progressiivista suuntausta, joka on…

  • Hyvää Isänpäivää, kaksosten ja taiteen päivää

    Aleksi Salmenperän uusi elokuva Isänpäivä on niin hyvä elokuva kuin sen arkisista aineksista ja tietyllä ajankuvalla voi valmistaa. Elokuva kertoo vuonna 2010 alkunsa saaneista tyttökaksosista, jotka alkavat etsiä isäänsä. Äiti Saimi, joka on viettänyt useampia kaksikymppisiään Tavastia-klubin takahuoneessa, on paitsi salannut asian myös kehittänyt valheita säästääkseen lapsensa karulta totuudelta. Tie ”rumpali-isän” luo ei kulje suorinta…

  • Katsoin kaikki Jussi-ehdokkaat ja täysin oikein meni, ei vain omat ehdokkaani vaan arvaukseni

    Olen paitsi äänestänyt myös katsonut läpi kaikki vuoden 2025 Jussi-ehdokkuuksille nostetut elokuvat, jotkut jopa useampaan kertaan. Kukaan ei maksa minulle siitä. Päinvastoin, maksan 40 euron jäsenmaksua Filmiauralle, jotta saan äänestää ja katsoa leffoja omalla seinälleni heijastettuna. Kun kollegat äänestävät, kyse on kunnioituksesta alan tekijöille. Jussi-gaalassa taasen on kyse kotimaisen elokuvan tärkeimmästä juhlasta. Gaalassa joitakin kertoja…

  • Mon nom est Maria, Maria Schneider

    Raiskasiko Marlon Brando nuoren vastanäyttelijänsä elokuvan Viimeinen tango Pariisissa kuvauksissa? Eikä pelkästään hän? Brando ja Bertolucci raiskasivat 19-vuotiaan näyttelijättären yhdessä. Maria Schneider on sanonut vuonna 2007 antamassaan haastattelussa ettei hän näytellyt, että hänen kyyneleensä olivat aitoja. Tämä on myös Jessica Paludin kertoma totuus, totuus jonka 43-vuotias ranskalaisohjaaja haluaa meidän muistavan. Raiskauksen määritelmä on tiukentunut 1970-luvusta.…

  • Uusi Nuremberg ei ole remake vanhasta klassikosta, eikä yhtä pysäyttävä kuin alkuperäinen

    Kun olin lapsi, olohuoneessamme katsottiin vuonna 1961 valmistunutta elokuvaa Nürnbergin oikeudenkäynnistä. Elettiin 1970-lukua ja televisio oli edelleen mustavalkoinen. Elokuvan tähtikaartia olivat isoissa rooleissa sympaattinen Spencer Tracy ja jäätävän upea Marlene Dietrich, hieman pienemmissä mutta ei yhtään vähäisemmissä Burt Lancaster, Montgomery Clift ja Judy Garland. Äitini mielestä elokuvaa oli tärkeää katsoa.   Uusi elokuva samaisesta historiallisesta…

  • Fleak ykkönen – tietämättä tuleeko leffalle jatko-osia, ansaitsee kirkkaat viisi tähteä

    Kotimaisen pitkään tehdyn animaatioelokuva Fleakin ensi-illassa olivat ilmeet monella mietteliäät mutta myös iloiset. Lopputulokseltaan elokuva on parempi kuin moni kutsuvieras uskalsi odottaa. Edellisen illan uutiset elokuvaan kohdistuvista ”yritystukileikkauksista” vakavoittivat eikä niitä voinut jättää kokonaan mainitsematta avauspuheenvuoroissa. Kun elokuva on päässyt vauhtiin, myötähäpeän tunnetta ei tarvitse tuntea. Niin herkullista on sekä visuaalinen kerronta että hahmojen temppuhyppely.…

  • Epätodellinen eläintarina ansaitsee Oscarinsa, vaikka taiteellisesti se ei sykähdytä

    Flow-elokuva voitti vuoden 2025 pitkien animaatioelokuvien Oscar-palkinnon. Se on melkoinen saavutus paitsi eurooppalaiselle erityisesti latvialaiselle animaatiolle. Latviaa pienemmässä Eestissä tehdään erinomaista animaatiota. Vähän suuremmassa Puolassa on sekä kuuluisia animaatiostudioita että maineikkaita tekijöitä. Latvia on toistaiseksi jäänyt sivuun harmaana alueena vaikka animaatioon on sielläkin panostettu. Etelänaapuriinsa Liettuaan verrattuna Latvia ei ole lahjoittanut maailmalle yhtä kiinnostavia taiteilijasuuruuksia…

  • Pamela Andersson tekee herkän roolin ikääntyneenä tanssijana, mutta onko hän tanssija alkuunkaan?

    Kun katselen jäätävän sateisena helmikuun päivänä elokuvaa The Last Showgirl, jonka on ohjannut maailman parhaaksikin elokuvaohjaajaksi tituleeratun Francis Ford Coppolan tyttären tytär Gia Coppola, en voi olla ajattelematta toisaalta Paul Verhoevenin The Showgirls elokuvaa vuodelta 1995 enkä myöskään Baywatch-sarjaa, jota Suomessa katseltiin monestakin syystä. Sarjan tähti Pamela Andersson tuotiin Suomeen viettämään Juhannusta suomalaisten sukujuuriensa vuoksi.…

  • Spermageddonin pääosassa ovat siittiöt, joilla on vain yksi ainoa tehtävä

    Norjalainen Qvisten animaatiostudio pukkaa tasaiseen tahtiin pitkiä 3D-animaatioelokuvia. Suomalaisen animaatiolobbarinhan pitäisi kadehtia Norjaa näistä aikaansaannoksista. Tosiasiassa nopeasti valmistetetut norjalaisanimaatiot ovat menestyneet suomalaistuotoksia huonommin. Esimerkiksi norjalainen huumori ei ole uponnut Tanskaa edempänä. Tätä yritetään oikaista Spermageddonissa, jossa ollaan liikkeellä kuumalla aiheella. Eikä elokuvassa olekaan puutetta vauhdista eikä vaarallisista tilanteista. Ohjaajilla on kokemusta sekä animaatioista että kauhuelokuvista.…